Avaruuden äärettömyys, solujemme säännöllisyys

// Kawaijiki tänne! ~ :) //

Kello ei ollut tuskin edes vielä seitsemänkään, kun muut ihmiset aloittivat omia päiviään, osan lähtiessä töihin ja toisten raahautuessa kouluun. Rei oli aivan toista maata; hän ei ollut todellakaan mikään aamuihminen, vaan pikemminkin päinvastoin - varsinainen yökukkuja. Hän oli kuitenkin alkanut heräillä vasta yhdeksän maissa, vaikka hän olisi mieluusti jatkanut nukkumista mitä todennäköisemmin keskipäivään asti. Tummahiuksinen oli herännyt viimeistään siinä vaiheessa, kun hän oli tajunnut hänen kämppäkaverinsa puuttuvan pienestä sotkuisesta huoneesta, joka kuului koulu asuntolalle.
Rei oli herännyt lopulta hyvin vastahakoisesti ylös mukavasta sängystään laittaakseen koulupukunsa ylleen vielä unenpöpperössä. Asioita olisi helpottanut huomattavasti, jos hän olisi laittanut kaikki ihanat vaatteensa nätisti vaatekaappiinsa eikä viskoisi niitä ympäri huoneen lattiaa, niin ettei siellä kohta pääsisi kukaan liikkumaan.
Tytön asukokonaisuus oli myös varsin mielenkiintoinen; tummansinisen koulupuvun lisäksi hän oli valinnut koulukenkien sijaan vanhat ja uskolliset tenniskenkänsä, jotka olivat ehtineet kulua vuosien käytön aikana erittäin paljon.

Rein sitten raahautuessa vihdoin ja viimein rakkaaseen opinahjoonsa, hän sattui olemaan melko muodikkaasti myöhässä ensimmäiseltä tunnilta, nukkuessaan pommiin. Ensimmäisten tuntien aikana Rei ei tuntunut ymmärtävän yhtään mitään fysiikan laista, sillä hän näytti olevan aivan unenpöpperössä vieläkin, vaikka hän yrittikin reippaasti pysyä kärryillä.
Parin tunnin jälkeen olikin sitten maailmanhistoriaa, mikä vaikutti Rein mielestä melko mielenkiintoiselta, mutta osoittautui sitten loppujen lopuksi hyvin kuivaksi oppiaineeksi. Siitä syystä tyttöä ei sitten oikein kiinnostanut pysytellä koulun penkillä, joten hän päätti lähteä kaupungille loppupäiväksi. Tämän shoppailureissun aikana hän ehtisi käydä syömässäkin, jonka jälkeen Rei pääsisi takaisin koululle hyvissä ajoin, lopputunneille. Kai sitä nyt kerrankin sai pitää hauskaa, mutta yksin se ei ollut kovin kivaa. Nyt tyttö käveli parhaillaan tyytyväisenä Shibuyan katuja pitkin katsellen sillä silmällä ympärilleen komeiden poikien varalta. Hänen ei tarvinnut odottaa kauaa, kun sopiva liike oli hakeutunut hänen silmiinsä, jonne Rei suuntasi melkein hetimmiten. Kauppa sijaitsi suuressa ostoskeskuksessa, josta löytyi taatusti kaikkea jokaiseen makuun. Ensin tyttö suuntasi neljänteen kerrokseen, missä oli paljon ihania koruja. Hetken niitä ihasteltuaan hän siirtyi lopulta aurinkolasi-osastolle sovittamaan upeita aurinkolaseja. Siinä sovitellessaan hän toivoi, että joku tulisi viettämään hänen kanssaan aikaa.

Koneko oli noussut tuttuun tapaansa aikaisin ja valinnut ylleen lopulta asukokonaisuuden, jossa oli mustekalalaukku, hopeinen takki, pandalenkkarit, pupu-korvaläpät, kawaiiminihame ja pitkä vyötärönmyötäinen pusero eläinten kuvilla. Hän oli sitten lähtenyt Yasein kanssa lliikkeelle ja vienyt koiran ojisanin puotiin. Koulun vessassa hän vaihtoi koulupuvun ja meni tunneille.
Ensimmäiselä tunnilla oli matematiikkaa, aine ei ollut Konekolle laisinkaan helppo. Aamupäivä oli hyvinkin puuduttava, eikä Konekon oloa parantanut lainkaan, että suosittu tyttöjengi tuli välitunnilla hänen kimppuunsa ja huorittelivat hänen äitiään, joka oli okiyassa johtajana ja koulutti tytöistä geishoja. "Tuleeko sustakin isona miesten lelu?" yksi tytöistä leukaili. Eikä Koneko halunnut kuunnella ivaa joka välitunti, joten tyttö riensi vaihtamaan oman arkiasunsa ylleen ja lähti pois koulusta.

Hän meni suureen kauppakeskukseen kuluttamaan aikaansa. 4-kerroksessa hän kokeili erilaisia ja erikokoisia aurinkolaseja ja peilaili aurinkolasit päässään. Hän ei kuitenkaan ostanut yksiäkään, sovitti vain. Hänen puhelimensa pirahti ja hän katsoi näyttöä, se oli näköjään äiti, mutta hän ei vastannut tuolle. Hän inhosi sillä hetkellä taas enemmän äitiä. Konekon mieleen oli kylvetty epäilyksen siemen ja se alkoi itää. Hän jäi tuijottamaan surullisilla silmillään peiliä, uppoutuen omiin ajatuksiinsa. Hän olisi tahtonut mennä ojisanin luo, mutta pelkäsi kovasti saarnaa ja sitä että joutuisi takaisin kouluun, ettei mennyt tuon luo.

Ehkä se ei ollutkaan kovin hyvä idea lintsata koulusta ja lähteä shoppailemaan, ajatteli Rei, joka parhaillaan sovitteli tyylikkäitä pilottilaseja silmilleen. Shoppailu ei olisi koskaan pahasta, hän oikeastaan nautti päästessään ihmisten ilmoille tuulettamaan aivojaan. Kotiin tai koulun opiskelija-asuntolaan hän ei tosin uskaltanut palata, koska sieltä häntä osattaisiin varmastikin etsiä toisin kuin täältä kaupungilta. Jos taas hän lähtisi kotiin, olisi hänen äitinsä taatusti kotona tilittämässä selitystä sille, miksei tyttö ollut koulussa juuri silloin. Isovelikään ei taatusti olisi kotona siihen aikaan, vaan tuo olisi mitä luultavimmin töissä studiolla kuvattavana. Nuorta lukiolaista kaduttikin jollain tapaa se, että hän se vain täällä kaupungilla kulutti aikaansa, sillä välin kun muut koululaiset olivat ahkerasti pänttäämässä kokeisiin. Vaikka Rei itsekin oli melko tunnollinen ja ahkera oppilas, oli silti päiviä jolloin hänen oli aivan pakko karata rakkaasta opinahjostaan.

Lukion ensimmäinen vuosikurssi olisi jossain vaiheessa päättymässä, jolloin Rei siirtyisi seuraavalle luokka-asteelle.
Aika tuntui suorastaan liitävän. Hän muisti ensimmäisen päivänsä aivan liian hyvin, ja pian alkaisi kesäloma.
Saipahan hän ainakin ottaa rennosti silloin, mutta ensin olisi tsempattava. Rein sovitellessa upeita aurinkolaseja, hänen katseensa kohdistui yhtäkkiä häntä tuplasti nuorempaan tyttöön, joka näytti ulkoapäin surumieliseltä. Niinpä mitään sen kummempia, Rei lähestyi nuorempaansa, tuota värikkäästi pukeutunutta tyttöä reippain askelin.
"Terve! Mikä painaa mieltä?" hän kysyi ensin tervehtien, nostaessa samalla aurinkolasejaan sormillaan, niin, että tummat silmät kohtasivat Konekon omat tarpeeksi tarkasti.

Koneko vilkaisi lähelleen tulevaa tyttöä. Hän laittoi aurinkolasit takaisin hyllylle. "Mooi. Ei kai mikään ihmeellinen", Koneko sanoi ja huokaisi syvään. "Mitä minä sanon ojisanille syyksi, kun lintsaan koulusta?" hän kysyi kuitenkin heti perään. "Äiti kuitenkin sille kielii, että koulusta on ilmoitettu että mä lähdin jo kahden ekan tunnin jälkeen pois sieltä", tyttö sanoi apeana.
Koneko oli jo kahtena päivänä lähtenyt etuajassa koulusta ja nyt oli kolmas päivä. Häntä ei ollut koskaan ennen kiusattu, mutta pari päivää aiemmin oli jotkut alkaneet ainakin Konekolle ivailemaan ja ilkeilemään.

"En mä halua puhua siitä enempää. Mä haluun tehä jotain kivaa, ennen kuin ojisan pettyy ja laittaa mut varmaan arestiin", tyttö sanoi ja kysyi: "Lintsaatko säkin koulusta?" hän kysyi ja katsoi itseään vähän vanhempaa, tummasilmäistä tyttöä, joka oli pukeutunut enemmän perusmassan mukaan. Koneko kokeili toisia aurinkolaseja, joiden sangat oli hauskasti kissamaiset. Hän vilkaisi tyttöä ja kysyi: "Onks sulla nälkä? Mun ehkä tekis mieli jotain hyvää."
Koneko olisi ehkä muuten saattanut ostaa kotiin irtokarkkeja, mutta hän tiesi, että olisi huono idea viedä kotiin karkkia, eikä ehkä leivosten tai muiden herkkujenkaan syöminen olisi hyvä juttu, kun lintsasi koulusta, mutta häntä oli loukattu koulussa, ja päivän aikana oli tarvetta syödä jotain, että jaksoi iltapäivään.

"No hyvä," Rei sanoi säteillen energiaa ja iloisuutta. Hän oli tutustunut tähän nuorempaan tyttöön sattuessaan olemaan juuri sopivaan aikaan lenkillä koiriensa kanssa, kunnes hänen koiransa olivat kiskoneet hänet Konekon ja tämän koiran luokse.
Sen tapaamisen myötä he olivat nähneet toisiaan muutamaan otteeseen ja rupatella niitä näitä, jolloin heidän suhteensa eteni ystävyys tasolle. Rei oli aina pitänyt Konekosta, tyttö kun oli niin ihastuttavan suloinen ja herttainen, ettei ollut mitään rajaa. Samoihin aikoihin Rei otti aurinkolasit pois päältään ja asetteli ne sitten somasti pään päälle keikkumaan, kun Koneko kysyi asioita. Nuorempi tyttönen mietti, mitä hän sanoisi isoisälleen syyksi, että hän lintsasi koulusta.
"Musta sun ei pitäis lintsata, tai oikeastaan meidän kummankaan ei kandeis." Nuorukainen aloitti pirteästi hymyillen, katseen pysyessä suorasti toisessa. "Sano vaikka, että sulla on maha kipeänä, eiköhän se mee sille läpi", hän vastasi hymynkare huulillaan ja koetti samalla piristää ystäväänsä keksimällä tälle sopivan tekosyyn, mitä voisi käyttää.
Ainoa ongelma oli myös se, että Konekon äiti saattaisi kieliä isoisälle siitä, että Koneko oli lähtenyt jo kahden ensimmäisen tunnin jälkeen pois koulusta. Mutta Koneko ei halunnut enää puhua semmoisista, joten he vaihtoivat suosiolla puheenaihetta. Tyttö halusi pitää hauskaa ennen kuin he molemmat jäisivät kiinni itse teosta.

"Joo, en mä jaksanu niitä tunteja oikein, ne oli liian tylsiä ja kuivia", hän vastasi Konekon kysymykseen lintsaamisesta. Samalla Rei asetteli aurinkolasit hyllylle ja näytti samalla peace-merkkiä nuoremmalle tytölle, joka jatkoi pian kysymystulvaansa. Tuo kysyi muun muassa sitä oliko hänellä kenties nälkä. Ja pian vastaus kuuluikin nuoren neitokaisen vatsasta ilmoittaen murinalla. "Täällä ostoskeskuksessa on ainakin yksi ihana kahvila, voitais mennä testaamaan joitain herkkuja?" Rei ehdotti tyytyväisenä ja aidosti ilahtuneena tähtisilmillään.

"Mä en ehkä sais syödä herkkuja tähän aikaan päivästä, mutta kai sitä nyt kerrankin voi olla tämmöinen pahis."

Koneko oli helpottunut, että oli törmännyt juuri Reihin. Hän tiesi voivansa luottaa tuohon ja ettei tuo ainakaan kielisi hänen asioitaan eteenpäin. "Maha kipu ei taida mennä läpi. Se meni toissapäivänä, mutta ei enää eilen", hän sanoi huokaisten ja katsoi tuota silmiin. Koneko kuitenkin tahtoi vaihtaa puheenaihetta, sillä aihe tulisi esille kuitenkin illalla viimeistään.

Tyttö kuunteli ystävänsä ja hymyili jo taas enemmän. "Mennään sinne, mun maha ainakin tarvii täytettä", hän sanoi ja tarttui ystävänsä käteen, laittaen aurinkolasit paikalleen. Tyttö kysyi, pois lähtiessä: "Mikset sais?" Hän katsoi Reitä ja kun he olivat poistuneet liikkeestä, hän sanoi: "Sähän tiedät, että mun äiti on Okiyan äitinä ja kouluttaa geishoja ja maikoja seuraneideiksi ja taidekulttuurillisesti?" Koneko oli kertonut Reille äidistään ja hän oli jopa tuon kanssa käynyt joskus äitiä tapaamassa okiyassa, mutta hänellä oli ollut vain koe näytettävänä äidilleen. Koneko huokaisi syvään. "Mä lintsasin, koska nyt pari päivää sitten, koulussa muutama likka on alkanut kulkemaan yhessä jokasella tauolla. Ne on ottanut muutamia silmätikuiksi, eräs fiksuimmista oppilaista, on silmätikku, sitten pari lihavampaa ja minä", hän sanoi ja lisäsi: "Mä oon ainut, jonka äiti on geisha. Ja ne väittää, että mun äiti ois punasenlyhdyn geisha. Vaikka eio. Pahinta koko tässä jutussa on, että kun ne väittää ja pilkkaa, niin mä oon alkanut uskomaan, että jos äiti onkin sellainen ja siksi ei oo kertonut kuka mun isä on. Jos mulla onkin monta isävaihtoehtoa." Kyyneleet valuivat hänen poskilleen, kun hän sanoi: "Mua ei o koskaan ennen kiusattu. Ei ikinä ja ne tytöt on ollu tuttuja eka luokasta asti."

Mahakipu ei siis taitaisi mennä mitä suuremmalla todennäköisyydellä läpi, sillä Koneko oli jo toissapäivänä kokeillut sen tehokkuutta, mutta se ei ollut mennyt läpi sitä seuraavana päivänä. "No siinä tapauksessa keksitään jokin muu tekosyy", Rei sanoi mietteliäänä ja hymyili samalla herttaista hymyään, koettaen miettiä kuumeisesti mahdollisia muita tekosyitä.
"Sano niille vaikka että sulla on päänsärkyä tai jotain." Rei ehdotti sillä ei vielä muutakaan oikein keksinyt. Hän ei voinut oikein lopettaa hymyilemistä, kun ajatus kahvilaan menemisestä oli tuleva tapahtumaan. Tummasilmäinen katsahti silmät sädehtien Konekoon heidän poistuessa liikkeen ovista, miksei hän itse saisi muka syödä herkkuja.
"No sen takia, kun lihon niistä kuitenkin, ne kun on niin hyviä - pitää seurata mun omia linjoja." Hän vastasi tyytyväisenä, jonka jälkeen Koneko ryhtyi kertomaan eräästä tapauksesta, joka liittyi koulussa oleviin eräisin tyttöihin, jotka kiusasivat oikein kunnolla muutamia nuorempia tyyppejä. Tämän kertomuksen aikana Rei vakavoitui hetkeksi, hän ei nimittäin voinut vaikuttaa iloiselta kuullessaan tuollaisen jutun. Kiusaaminen oli hyvin vakava asia. Ensin hän vastasi nuoremman kysymykseen hänen äidistään ja tämän ammatista nyökkäämällä hyväksyvästi. Nuorukainen kuunteli rauhassa loppuun Konekon kertomusta eikä keskeyttänyt tuota kertaakaan. "Tosi röyhkeää toimintaa." Hän sanoi aivan rehellisesti ja tuhahti kuvastaen tyttöjen ilkeää toimintaa. "Mikset vaikka kertoisi jollekulle siitä, että sua kiusataan?"

Kiusaajien asenne ja eritoten käyttäytyminen ei ollut suvaittavaa Rein mielestä - hänenhän kaveriaan ei todellakaan saanut kiusata tai muuten Rei olisi tullut lyömään jokaista kiusaajaa kuonoon yhdessä kavereidensa kanssa!
"Mä oon varma, että ne tytöt puhuu palturia, ei semmoista kannata uskoo mitä ne suoltaa", Rei aloitti rauhoitellen ja asetti kätensä kuivatakseen Konekon kyyneleet kaverillisesti. "Asiahan selviää sillä, että sä vaan kysyt reippaasti äidiltäs isästäsi - eiköhän se joskus sitä paljasta." Hitusen vanhempi tyttö sanoi ja antoi ystävälleen lämpimän halauksen.
"Mutta hei, mä tiedän mikä auttaa suruun ja kyyneliin", hän jatkoi lausettaan piristävällä äänellä: "Mites olis kaks suklaamuffinssia?" Rei kysyi ehdotuksen ja jos hän saisi myöntävän vastauksen, he suuntaisivat kahdestaan kahvilaan syömään herkut.

"Et sinä ole sen sorttinen että lihoisit, sitä paitsi liikut paljon koirien kanssa", Koneko sanoi ja katsoi ystäväänsä silmiin. Kun Koneko kertoi syyn siiihemiksi hän litsasi koulusta ja nyökkäsi ystävänsä samoille. "En minä haluaisi kertoa siitä, se on kielimistä ja ojisan huolestuis, enkä halua että ojisan joutuisi huolestumaan minun takiani", Koneko sanoi apealla äänelle.
"Niin kai, kun ei se okiya oo ees punasen lyhdyn alueella. Ja kun mä oon ollu joskus siellä iltaa istumassa, kun äiti on tahtonut näyttää millasta sen elämä on. Eikä se oo ollu mitenkään semmonen, ku ne tytöt väittää", Koneko sanoi ja katsoi Reitä silmiin. Kun Rei sanoi tietävänsä suruun ja kyyneliin lääkkeen, Konekon ilme kirkastui ja taputti käsiään, kun Rei ehdotti suklaamuffinseja. "Juujuujuu, mennään heti", tyttö taisi hyppiä hetken tasajalkaa ja tarttui ystävänsä käteen, astellen tuon kanssa kahvilaan.

Tiskillä tyttö otti suklaamuffinsin ja sen kyytipojaksi mansikkafantaa ja vielä suklaapatukan ja maksoi oman ostoksensa ja pian hän istui parhaimmassa nurkkapöydässä ystävineen. "Mmm. suklaamuffinsit on kyllä ihan parasta piristettä", hän sanoi leveästi hymyillen ja selvästi piristyneenä. Fanta oli myös hyvää ja se piristi mukavasti makuhermoja, mutta suklaa sentään hieman rentouttavampaa. "Suklaa on vaa ihan parasta", hän sanoi hymyillen.

Rei vastasi nuoremman tytön toteamukseen suloisella hymyllä ja pienellä pään nyökkäyksellä, katsoen samalla Konekoa suoraan silmiin. Vanhempi tyttö ei osannut edes itsekään sanoa, miksi hän oikein ylipäätään edes luuli niin? Kai hän pelkäsi lihovansa huomattavasti, vaikka hän kuntoili ja liikkui säännöllisesti koirien kanssa. Harvoin hän mietti tällaisia asioita, mutta kaipa sitä saisi vähän herkutella, edes joskus. Rei ryhtyi kuuntelemaan nuoren ystävänsä syytä siihen, miksi tämä oikein lintsasi koulusta. Lintsaaminen oli tietenkin väärin, sitähän varmaankin lähes kaikki aikuiset toitottivat lapsilleen, mutta Rei alkoi jokseenkin säälimään toista tyttöä. Koneko kun ei oikein haluaisi kertoa kiusaamisesta isoisälleen, sillä se antaisi tästä kuvan kielimisestä ja isoisä tietenkin huolestuisi moisesta. Kaiken lisäksi Koneko ei halunnut isoisänsä huolestuvan hänen takiaan. Konekon sanoissa oli kuin olikin jotain perää.
"Musta sun pitäis ihan oikeesti kertoa tuosta kiusaamisesta jollekulle luotettavalle aikuiselle." Rei sanoi aivan rehellisesti oman mielipiteensä, muttei suinkaan tarkoittanut lausettaan lainkaan pahalla tavalla. Voi kuinka hänen olisi tehnyt mieli hypätä tuon kaulaan ja antaa tuolle lämmin halaus, mutta Koneko jatkoi vieläkin puhumista, tällä kertaa okiyasta.
"Hei ihan oikeesti, sun kannattaa vaan jättää ne kiusaajatytöt ihan omaan arvoonsa", Rei sanoi kohauttaen olkapäitään.
Kyllä hän tiesi miten toimia tällaisessa tilanteessa. Rei tuli heti tuplasti iloisemmaksi, kun hän huomasi Konekon reaktion. Rei ei vastustellut ollenkaan heidän astuessa lähimpään kahvilaan, josta sai suorastaan taivaallisia ruokia ja juomia.

Päästessään tiskille Rei otti Konekon tapaan myöskin yhden herkullisen suklaamuffinsin ja sen lisäksi vielä Pepsi Maxia, ja maksoi samaan syssyyn omat ostoksensa, seuraten sitten sen jälkeen Konekon vanavedessä erääseen nurkkapöytään Konekoa vastapäätä ja samalla istuutui paikalleen. Hän avasi limppapullonsa melkein hetimiten ja joi kunnon kulauksen pullonsuusta kylmän juoman kostuttaessa ihanan viileästi hänen kuivaa kurkkuaan. Hän kuunteli nuoremman tytön selostusta ja hihkuntaa suklaamuffinsien parhaudesta, johon myös Rein oli myöntyminen.
"Niinpä, se osaa piristää pahan paikan sattuessa!" Tyttö vastasi iloisesti hymyillen.

"Kyllä sitä saa aina välillä herkutella, eikä olla niin tarkka linjoistaan, varsinkin kun kuitenkin liikkuu aktiivisesti muutenkin", Koneko sanoi varmalla tavallaan. " Koneko kertoi huolistaan kiusaamisesta ja siitä, ettei tahtonut huolestuttaa niillä isoisäänsä. Koneko kuunteli Reitä ja päätti lopulta: "Mä kerron Tutorille, kun se tulee opettamaan matikkaa. Se on ainakin aikuinen ja kuuntelee mua." Tyttö oli helpottunut, kun kohtasi Rein lintsauspäivänä, koska hän luotti tuohon ja sai tuolta itseluottamusta ja varmuutta enemmän.

Kahvila oli juuri sopiva ajatus ja varsinkin ne suklaamuffinsit, sillä suklaa auttoi aina, jos oli surkumielinen fiilis tai paha mieli. Koneko kehuikin suklaamuffinsseja, melkein maasta taivaaseen ja avasi fantapullon, ottaen kunnon huikan pullon suusta. "Mikään ei paranna mieltä ja olotilaa yhtä hyvin kuin suklaa ja fanta", tyttö kertoi pohdintansa tuloksen ja katsoi ystäväänsä silmiin. "Kyllä minä uskallan kertoa Hirokille ja varmaan se osaa auttaa siinä", hän lisäsi, viitateen siihen päätökseen, että kertoisi kiusaamisesta tutorilleen Hirolle.

Rei suorastaan hymyili kirjaimellisesti kuin Naantalin aurinko, sillä hänen mielestään tämä nykyinen päivä oli saanut paljon hauskemman ja ihanamman käänteen, varsinkin nyt, kun hän sai viettää aikaansa kaverinsa kanssa. Tummatukkainen nyökkäsi muutamaan otteeseen hyväksyvästi, osoittaen toiselle olevansa samaa mieltä tämän kanssa. Rei hymyili entistä leveämmin kuullessaan Konekon suunnitelman. Tyttö aikoisi siis kertoa omalle Tutorille tilanteestaan, kun tämä tulisi opettamaan matikkaa. Oli siis onni, että Koneko pystyi ihan aikuisten oikeasti vuodattamaan ongelmansa edes jollekulle tärkeälle ja luotettavalle aikuiselle. "Se olis ainakin sulle parhaaksi. Pitäähän sun siitä pystyy kertoo edes jollekin." Rei sanoi hymyillen rauhallisesti, katsoen Konekon touhuja. Voi kuinka paljon hänen olisikaan tehnyt mieli rynnätä halaamaan tuota!

Lintsauspäivä oli siis onnistunut, ainakin tämän perusteella. Reillä oli ollut suorastaan oikein hauskaa, häntä myös ilahdutti Konekon kehuskellessa makoisia suklaamuffinsseja maasta taivaisiin, eikä vanhempi tyttö voinut olla hihittämättä.
"Kyllä minä uskon, että hän osaa auttaa sinua. Hän vaikuttaa tosi mukavalle ja reilulle tyypille." Rei vastasi hymyillen ja päättäessään lauseensa, joi jälleen kerran kunnon kulauksen virkistävää juomaa.
"Saisi kyllä opettaa muakin, jos minulta kysytään", hän jatkoi tyytyväisenä, ehkä hivenen kateellisena.

Konekosta tuntui helpottavalta, kun oli ystävä joka ymmärsi häntä. "Kyllä mä pystyn kertomaan, se on kuitenkin tosi kiva", tyttö sanoi ja katsoi hymyillen Reitä. Hän söi leivostaan ja joi limonadia hyvällä halulla. "Hiro on oikeesti näyttelijä, se lisätinestin vuoksi on mun matikan tutor", tyttö kertoi ja sanoi: "Mutta ehkä se voi opettaa suakin."

Konekon muffinsileivos oli pian lopussa ja hän nuoli muffinsi paperin ja joi limonadinsakin loppuun pienin siemauksin.
"Suklaa on kyllä stressin lieventäjä", tyttö sanoi ja nuoli suklaisia huuliaan hieman, ennen kuin hän pyyhki paperiinsa. "Mennäänkö katsomaan koirille jotain pikku ylläreitä?" tyttö ehdotti Reille ja katsoi tuotta kirkkain silmin, ehkä hieman anovasti. Hän piti siitä, kun sai lelliä koiraansa, Yasei oli hänelle yhtä tärkeä kuin Jiro, ja ollut kauemmin hänen elämässään ja ihana valopilkku.
"Tai sit mennään hulluttelemaan ja kokeilemaan vaatteita ja kaikkee muta kivaa", Koneko ehdotti ja katsoi Reitä, sillä tarvitsi jotain muutakin piristävää, että saisi illemmalla rohkeutta puhua tutorilleen. Vaikka Hiro oli huippukiva, niin silti aihe oli arka.

//Viuhviuh//

Rei hymyili suloista hymyään Konekolle, jolla hän olisi saanut taatusti monen pojan päät kääntymään, koska oli hyvä, kun Koneko kertoi pystyvänsä kertomaan matikan tutorilleen mahdollisesta kiusaamisesta. Reistä oli ihanaa katsella Konekoa ja tämän syömistä, elekieltä, kaikkea. Siinä kaikessa oli jotain niin suloista. Siinä samalla tyttö söi muffinssinsa kokonaan muutamalla reippaalla haukkaisulla sekä joi pepsi max pullonsa hörppien sitä aina tasaisin väliajoin, kunnes se oli juotu jo kokonaan. Hän keskittyi kuuntelemaan Konekoa, joka kertoi matikan tutorinsa olevan oikeasti näyttelijä, mutta toimi myös mitä ilmeisemmin tutorina töidensä ohella. "Oho, kuulostaa aika kivalta tyypiltä!" Rei sanoi suloisesti hymyillen, laittaen molemmat kätensä haaveilevasti koskettamaan poskiaan. "Ehkä se vois tosiaankin opettaa muakin, kun tuntuu että jään kohta matikasta ihan jälkeen" hän vitsaili leikkisästi.

"Niin se osaa olla, mutta se on hyvä lääke niin sydänsuruihin kuin liian vaikeisiin asioihin." tyttö vastasi myötäillen nuorempansa lausumaa suklaasta. Rei ei voinut olla hymyilemättä kuin Naantalin aurinko katsellessaan, kun Koneko nuoli suklaisia huuliaan hieman - sen pienen hetken ajan Rein mielen valtasi aivan kaksimielisiä ajatuksia, mutta onneksi hän hillitsi itsensä. Tytön ilme kirkastui suorastaan heti, kun hän kuuli lauseen: "mennään kokeilemaan vaatteita" eikä nuori ekaluokkalainen meinannut pysyä housuissaan. "Mennään kokeilemaan vaatteita, sit myöhemmin ostetaan koirille herkkuluita!" Rei vastasi toisen ehdotukseen ehdotuksella, vastaten katseellaan takaisin Konekoon, ennen kuin nousi pöydästä ja vei limppapullonsa lähimpään roskikseen. Sen jälkeen hän tarttui ystävällisesti Konekon käteen ja lähti etsimään sopivaa - muttei liian kallista - vaatekauppaa. Heidän ei tarvinnut etsiä kovinkaan kauaa, kun juuri sopiva sellainen löytyi; hieman pienenlainen, mutta silti niin kodikas vaatekauppa. "Ihania esillepanoja, vai mitä Koneko?"
Rei kysyi aidosti häkeltyneenä, kun hän samalla tarkasti valikoiman tummilla silmillään. Hän kiersi Konekon rinnalla kaupassa, ihastellen hienoja vaatteita. "Tällaiset olisivat tosi kivat sulle, näissä on ihana värikin," Rei jutteli mukavia ja nappasi samalla hengarista yhden oranssin väriset farkut näyttäen sitä Konekolle.

Koneko viihtyi Rein seurassa ja katsoi tuota hymyillen suloisesti, kun jutteli tuon kanssa. "Minä voin sanoa sille susta, tai sitten nähdään jossain porukalla", Koneko sanoi leveästi hymyillen ja sanoi: "Vaikka musta kyllä tuntuu, että sä et tarviis tutoria, kun oot niin hyvä koulussa muutenkin."
Kun he olivat saaneet syötyä ja juotua, päättivät he yhdessä lähteä vaatteita kokeilemaan. Tyttö tarttui vanhemman tytön käteen ja lähti tuon mukana innoissaan etsimään sopivan edullista vaatekauppaa. Kun löytyi sopiva vaatekauppa, Konekosta se oli viihtyisä ja kodikas. "On, täällä on viihtyisää", Koneko vastasi hymyillen.
Koneko viihtyi Rein seurassa ja kierteli tuon kanssa kaupassa. Kun Rei näytti oransseja farkkuja, Koneko katsoi väriä ilahtuneena. "Tähän olisi helppo yhdistää vaikka mitä pientä sievää ja näyttävää", Koneko sanoi ja hänen päässään alkoi bingo, siitä mitä kokonaisuuksia noihin farkkuihin keksisi.
Hän huomasi sitten liikkeen nurkassa hyvin rokahtavan nahkamekon, jossa oli pieniä pastellinvärisiä yksityiskohtia. "Kato Rei. Toi ois just sun tyylinen. Tosi rock ja nuo pastellirusetit", Koneko henkäisi ihailevalla äänellä.

//anteeksi pitkä kesto, mutta tässä taas //

Koneko ei ollut suinkaan ainoa, joka viihtyi. Onneksi hän tuli juttuun lähes kaikkien kanssa, niin pikku ala-koululaisista isoihin tyttöihin (vaikka Reistä alkoi tuntua, että mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä bitchymäiseksi he muuttuisivat).
Nuoremman Koneko-tytön kanssa Rei sai olla ihan vapaasti oma itsensä.
"Sanopa sille komistukselle, sillä apu olisi kyllä hyvin tervetullutta~" , neitokainen sanoi hymynkare suupielissään ja leikkisä sävy äänessään. Konekon jatkaessa lausettaan siitä, ettei Rei tarvitsisi hänen mielestään tutoria, tummasilmäinen punastui esitellyn dramaattisesti ja liioitellen. "Kiitos kehusta, olen iloinen sanoistasi!" Rei sanoi lopulta yhä hymyillen.
"Mutta en minä sentään mikään Einstein ole, älä sitä luule." hän muistutti ystävällisesti heristäen samalla sormeaan.
"Jokainen on hyvä jossain. Kaikilla on myös heikot puolensa." tyttö jatkoi puhumistaan kuin mikäkin papupata.

Pistettyään pari suklaamuffinssia poskeen ja juotuaan limpparia, he lähtivät kokeilemaan vaatteita - mutta jonkinlaisena shopaholicina Rei taatusti ostaisi jotain, vaikka koko kaupan tyhjäksi jos nyt niin hullusti kävisi. Rei oli varsin iloinen siitä asiasta, että Konekokin viihtyi hänen kanssaan shoppailemassa. Ekaluokkalaisen vihjaistaessa oransseista farkuista, jotka roikkuivat hengareissa. Muutama myyntikappale oli sijoitettu jännästi seinälle. Tummatukkainen nyökkäili myötäilevästi nuorelle Konekolle, joka ilmaisi mielipiteensä oransseista farkuista. Toinen oli aivan oikeassa asian suhteen. Varmaankin jonkinsortin vaalea pellavapaita kävisi enemmän kuin hyvin yhteen niiden kanssa..

Pian Rei irroitti katseensa ihanan värisistä farkuista ja kääntyi katsomaan Konekon mainitessa hänelle, Reille, sopivan mekon. Tummasilmäinen asetteli vaatteen takaisin paikalleen ja käveli nyt tuota nahkamekkoa kohti, mikä näytti hänen silmäänsä todella hyvälaatuiselta tuotteelta. "Ehkä..." nuori tyttönen sanoi ja päästyään lähemmäksi hän henkäisi ihastuksesta eikä olisi voinut uskoa silmiään todeksi. Nahkamekon kontrasti oli silmiinpistävä; ei liian rokahtava muttei kuitenkaan liian tavallinenkaan. Pastellinväriset rusetit toivat asuun kivan lisänsä. Rei pohti itsekseen hetken.
"Mä voisin käydä sovittamassa tätä", hän sanoi sitten päättäväisesti ja energisesti ennen kuin jatkoi:
"Jäätkö tähän ulkopuolelle odottamaan mua vai haluutko itekin sovittaa jotain?"

Koneko naurahti Rein sanoille komistuksesta ja sanoi: "Sähän oot hyvä matikassa ja muutenkin." Koneko hymyili Rein kiitoksille ja sanoi: "Niin no Einsteinillä oli valkonen tukka ja se on enemmän Marilynin näköinen, tiedäthän se amerikkalainen filmitähti." Hän katsio ystäväänsä ja sanoi: "Musta tuntuu, että sun vahvat puolet on just niitä, jotka on mun heikkoja, niinku se matikka. Mutta näytteleminen ja musiikki kiinnostais, niinku futiskin."

Vaatekaupassa tytöt tutkivat vaatteita ja Koneko ihasteli Rein ehdottamia farkkuja ja mietti asukokonaisuuksia. Hän näki yhdessä hyllyssä, petroolin värisen villapaidan. "Tuo on ihana", tyttö henkäisi ystävälleen ja meni ottaman villapaidan, joka oli kaksi tai kolme numeroa liian iso hänelle, mutta villapaidan tuli olla sopivasti isompi.
"Mä voisin sovittaa näitä farkkuja ja villapaitaa", tyttö sanoi ja otti vaatteet ja seurasi ystäväänsä sovituskopeille ja hän sovitti peilin edessä juuri sopivia farkkuja ja sopivasti isoa villapaitaa. Koneko astui kopista ulos ja kysyi Reiltä: "Miltä tää näyttää? Mä aattelin ainaki että tähän villapaitaan vois lisätä kivoi yksityiskohtia pehmoleluista tai palloista." Hän piti itse asukokonaisuudesta, mutta oli hyvin epävarma voisiko ostaa sen, koska hän kuitenkin lintsasi parhaillaan koulusta.

Rei oli aidosti imarreltu nuoremman Konekon kehuessa häntä matematiikassa ja kaikessa noin muutenkin. Vanhempi tyttö tunsi olonsa kieltämättä hieman vaatimattomaksi, mutta Koneko vaikutti inttävän itsepäisesti vastaan, jos Rei nyt jotain muuta sanoisi. Ei hän niin loistava matematiikassa ollut, jotta häntä voisi haukkua neroksi tai miksikään muuksi...
Hänen olisi tehnyt mieli räjähtää kunnon rehvakkaaseen nauruun Konekon vitsaillessa Einsteinia ja Marilyn Monroeta keskenään, mutta tummatukkainen ehti hillitä itsensä kunnon naurunremakalta. Rei katsoi värikästä ystäväänsä eikä voinut tehdä mitään muutakaan kuin päästää huuliltaan karkaamaan pienen tirskahduksenpoikasen. Samalla tyttö nyökkäsi sen merkiksi että hän oli ymmärtänyt ja kuunteli ystäväänsä.
Yllättäen tummasilmäisen ilme vaihtui iloisesta aavistuksen verran huolestuneeksi. "Hei äläs nyt. Kuten jo äsken sanoin, jokainen on hyvä jossain, eikä kukaan ole täydellinen missään aineessa" Rei aloitti mukavan saarnansa, muttei tarkoittanut pahaa sanomisillaan. Ehkä Koneko oli vain vielä niin nuori, ettei vielä ymmärtänyt tätä seikkaa?

Pieni leppoisa hymy piirtyi neitokaisen huulille Konekon sepittäessä näyttelemisestä ja musiikista sekä jalkapallon peluusta.
"Go girl!" Rei lausui englanniksi niin hyvin vain kuin osasi, nostaen peukalonsa pystyyn tsempin merkiksi. Konekolla oli juuri oikeanlainen asenne! "Itse haluan elokuva-alalle, jonne vaaditaan aikamoista ponniskelua ja työtä", hän kertoi aivan yhtäkkiä, kun tyttö kuuli Konekon mainitsevan musiikista. Tyttö tiesi haaveilevansa ihan mahdottomia, mutta hän uskoi saavuttavansa unelmansa.

Vaatekaupassa aika tuntui lentävän kuin siivillä, kun he tutkivat ja katselivat, sovittivat vaatteita ylleen. Rei oli suuntaamassa jo sovituskoppien puolelle, kun Koneko hihkaisi silkasta ihastuksesta hänen löytäessään suorastaan aivan mainion villapaidan, jota nuorempi tahtoi heti ensimmäisenä kokeilla. Rei hymyili leveästi Konekon napatessa villapaidan siistiltä hyllyriviltä ja tämän ilmoittaessa menevänsä sovittamaan kyseistä paitaa sovituskoppiin.

Sovituskopissa ollessaan Rei koetti olla mahdollisimman nopea ja ripeä toimissaan, hänen tunkiessaan oranssinsävyisiä farkkuja ylleen, sillä Koneko oli ilmeisesti saanut vaatteen puettua päälleen häntä nopeammin ja astui kopista ulos juuri sopivaan aikaan, kun Rei taisteli housun napin kanssa. Toinen kysyi hänen mielipidettään.
"Sä näytät hyvältä! Toi sopii sulle kuin nenä päähän!" Rei hihkui innoissaan, kuulostaen aidon iloiselta.

"Mitäs mieltä olet mun farkuista?"

//Sori kun vähän kesti, piti kirjoittaa nopeesti~ //