I'm gonna find you

//Electran Amery on tuleva paikalle.//

Maanantai 21.3.2016 iltapäivä.


Konekon aamu oli alkanut tavallisesti. Hän oli tehnyt nauhoista ja omista hiuksistaan nutturat päänsivuille ja koristellut nutturat klipsuilla, hänen hiuksensa olivat tällä kertaa vaalean vihreät, eikä hän käyttänyt piilolinssejä, joten silmät olivat ruskeat. Ylleen hän puki lämpöisen villapaidan ja totoro-mekon, valiten sukat asun väreihin sopivat ja kengät olivat sitten mustavalkoiset. Hän meikkasi huolellisesti ja käytti siihen melkein tunnin aikaa, jonka jälkeen hän valitsi Yaseille lämpöisen ulkoasun, sillä ulkona oli viileää. Hän otti naulakosta punamustan takin, chupa chups-kynsikkäät ja ennen lähtöä hän nappasi olalleen laukkunsa. Niinkuin joka aamu, matka taittui potkulaudalla ensi ison puiston läpi, niin että Yasei saisi pienen aamulenkkinsä ja tarpeet hoidettua, puistosta mentiin ojisanin puodille, jonne Yasei jäi päiväksi, Konekon jatkaessa kouluun. Koulussa hän otti kaapistaan koulupuvun ja riensi tyttöjen vessaan vaihtamaan vaatteet. Tuona päivänä koulu loppui tavallista aiemmin, sillä iltapäivän kerhot oltiin siltä päivältä peruttu, opettajien kokouksen takia, johon kerhon ohjaajat osallistuivat. Nuori tyttö riensi kaapilleen ja suoritti jälleen asunvaihdon, tavallista nopeammin, sillä päätti käyttää ylimääräisen ajan hyväkseen ja mennä Jiroa vastaan kouluun. He olivat seurustelleen reilut kaksi kuukautta ja Koneko oli edelleen ihan alkuhuumassa, eikä ojisanilla ollut mitään hänen ja Jiron seurustelua vastaan, vaikka aluksi epäröikin hieman. Okaasanille Koneko ei ollut sanonut mitään, okaasan oli kuitenkin etäinen ja hoiti vain pakolliset velvoitteet ja ei mielellään ollut kahdenkesken tyttärensä kanssa. Ojisan oli se, joka todellisuudessa välitti, rakasti ja huolehti Konekosta.
Heti koulusta päästyään Koneko kävit isoisän puodissa, otti Yasein mukaansa ja koiransa kanssa hän astelikin rivakoin askelin kohti Jiron opinahjoa.

Yasei nautti emäntänsä kanssa olemisesta. Päivät se puodissa odotti vain, että Koneko tulisi hakemaan sen. Toki Yasei piti isoisästä, olihan tuo isäntä, mutta Koneko oli Yaseille ykkönen ja aina se innostui yhtä paljon, kun näki emäntänsä, Konekoa tuo huvitti, mutta tytön mieltä lämmitti, että Yasei rakasti häntä, niinkuin tyttökin rakasti Yaseita.
Kun kaksikko tuli lukion piha-alueelle. Koneko hieman tunsi kylmää sisällään, lukio oli isompi kuin hänen koulunsa. Miten ihmeessä hän löytäisi Jiron, missä tuon edes piti siihen aikaan iltapäivästä olla? Hän katsoi orpona ympärilleen ja Yasei tökki emäntäänsä tassullaan, se vaistosi epävarmuuden ja tahtoi sanoa Konekolle: "Älä hätäile kultaseni, huolehdin sinusta." Koneko kyykistyi laittamaan Yasein hupparin paremmin, että viileä viima ei palelluttaisi Yaseita ja samalla hän nosti koiran syliinsä. "Onneksi olet kanssani. Yksin tämä olisi pelottavaa", Koneko sanoi koiralle, huomaamatta, että joku muukin, ehkä kuulisi hänen sanansa ja saattaisi luulla hänen puhuvan tuolle.

//Ja näin tulemme paikalle! //

Amery oli herännyt aikaisin sinä aamuna, vaikka hän olikin luullut myöhästyvänsä vielä pahemman kerran. Hän oli pukenut ylleen sinisenharmaan villapaitaneuleen, jonka alla hänellä oli valkea t-paita. Poika oli valinnut ties kuinka monenneista farkuista ja housuista juurikin ne mustat suoralahkeiset housut, jotka piti pukea päälle kouluun mentäessä. Saatuaan vaatteet päälleen tummahiuksinen söi ripeästi aamupalan ja lähti kiirehtien kouluun. Aamun tunnit menivät suhteellisen nopeasti, vaikka osa aineista oli puuduttavan tylsiä, jolloin Amery toivoi pääsevänsä jo välitunnille tuulettamaan aivojaan.Ensin hänellä oli maailmanhistoriaa (mikä oli melko helppoa opiskella), sen jälkeen oli sitten pari tuntia kemiaa ja sitten vielä maantietoa, mikä ei ollut kovinkaan vaikeaa. Nyt oli kuitenkin välitunnin aika, josta lyhythiuksinen poika oli tyytyväinen. Hän sulloi maantiedon kirjansa takaisin reppuunsa, jonka tehtyään suuntasi sitten vehreälle piha-alueelle, jonne nuoret yleensä kokoontuivat viettämään välituntien ajaksi. Ennen niin vehreä piha oli nyt muuttunut jäisen liukkaaksi, mikä teki kulkemisesta hiukan hankalaa. Nytkin pihalla olevalla jalkapallokentällä ei viitsinyt pelata vielä kukaan, vaikka sää olikin mitä mainioin ulkoiluun. Päivä oli pilvinen, auringon pilkistellessä aina aika-ajoin pilvenreunalta. Ensin Amery ei nähnyt mitään muuta kuin läheiset penkit, joille hän aikoi suunnata tiensä istumaan, mutta jokin kiinnitti äkisti hänen huomionsa. Nyt kun hän katsoi vähän tarkemmin, hän näki hyvin nuoren oloisen tytön koiran kanssa seisoskelemassa hieman kauempana hänestä. Mitäköhän tuo oikein toimitti täällä?

Amery ei ollut kaikista ihmisistä juurikaan se paras toteamaan, mutta hän ei voinut kieltääkään, että tuplasti nuorempi - varmaankin alakoululainen - näytti epävarmalta ja jokseenkin eksyneeltä. Ennen kuin ruskeatukkainen poika ehti edes istuutua paikoilleen, hän jo suuntasikin askeleensa nuorempaa kohti. Hän toivoi vain, ettei toinen säikähtäisi saati pelästyisi häntä kovinkaan paljoa, sillä Amery osasi kyllä olla aika pelottavan näköinen japanilaisten mielestä, vaikka pelkkää hyväähän hän vain tarkoitti toiminnallaan. Tarpeeksi lähelle päästyään Amery aukaisi suunsa:
"Moi! Mitäs tuollainen sievä nuorineiti täältä etsii?" Kysymys ei ollut tarkoitettu mitenkään epäileväksi tai halventavaksi, vika oli vain selvästi ja yksinkertaisesti siitä, että Amery itse asiassa epäröi hieman puhua japania itse aidon japanilaisen kanssa. "Näytit vain hieman eksyneeltä, niin sen takia kysyin."

Koneko säpsähti hieman, kulleessan miesäänen. Tyttö kääntyi katsomaan puhujaa, joka puhui hieman eriaksentilla japania, eli tuo oli tulokas. "Minä... Minä etsin Jiroa. 2B opiskelijaa", Koneko vastasi saatuaan kielensä liikkeelle. "Me tultiin sitä vastaan kun mulla loppui koulu aiemmin", Koneko sanoi ja katsoi avoimesti miestä ja esitti kysymyksen: "Oletko sä Ameriikasta?"
Hän katsoi nuorta miestä tarkkaan kysyen vielä lisää kysymyksiä: "Millä luokalla sä oot? Tiedäksä missä 2B:n tunnit on ja jatkuukohan ne vielä kauan?" Koneko puri alahuultaan pohtivasti, kyllä hän tarkeni odottaa ulkona, koska kouluun sisälle tuskin sai viedä koiria. Koneko laski Yasein maahan, jotta tuo pääsi nuuhkimaan uutta ihmistä.

Tyttö ei tiennyt olisiko hänen pitänyt olla kovinkin sosiaalinen ja jutella niitä näitä tämän vieraan ja uuden tuttavuuden kanssa. Vaikka Koneko olikin luonteeltaan avoin ja vilkas, niin hän olisi tahtonut jo nähdä Jiron, he eivät olleet kahteen päivään nähneet, kun Koneko oli auttanut isoisää puodissa vartavasten saadakseen tienattua shoppailurahaa. Hän ei halunnut äidin dannan rahoihin turvautua, vaikka äiti niilä maksoikin koulumaksut ja paljon muutakin. Koneko oli aina ollut kateellinen dannalle, koska äiti viihtyi tuon seurassa enemmän, kuin hänen kanssaan. No danna oli kuitenkin ostanut Konekolle lahjaksi Yasein ja tällä tavoin karistanut isommat mustasukkaisuuden aiheuttamat mielialat, sillä oli nähnyt Konekossa että jos tuo ei saisi vähän mustasukkaisuuden verhoa auki, niin ennen pitkää tyttö masentuisi täysin ja Yasei sai sen verhon auki ja Konekon elämän piristymään.

Miltei kaapinkokoinen Amery katsoi ystävällisin silmin nuorta tyttöä ruskea koira sylissään. Turhaan ikäistään tuplasti vanhempi poika jännitti puhuessaan siinä nuoremman kanssa. Vaikka Ame osasikin yllättävän hyvin englantia ja espanjaa, niin silti itse japanin kielen puhuminen aiheutti aina toisinaan aikamoisia jäätymisiä. Mutta silti Amery oli suoriutunut niistä oikein mainiosti. Pojan ilme ei edes värähtänyt, kun Koneko oli kertonut tulleensa Jiroa vastaan, joka Amen muistin mukaan oli samalla luokka-asteella, mutta ilmeisesti eri luokalla kuin hän itse. "2B opiskelija..." Hän sanoi vahingossa puoliääneen ja koetti väen vängällä muistaa Jiron luokka-aikataulua, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ruskeahiuksinen ehti ajautua tosin hetkeksi omiin ajatuksiinsa. kunnes Koneko sattui esittämään kysymyksen. "Jep, olenhan mä. Ootko koskaan käyny siellä?"
Tuskin Amery oli edes ehtinyt kysyäkään, kun uusi tuttavuus jo jatkoikin kysymysten heittämistä; esimerkiksi hänen luokastaan tai siitä mahtoiko hän tietää missä 2B-luokkalaisten tunnit on sekä niiden kestosta.

"Mä oon 2A:lla, ja sori, mä en tiedä 2B:n tunneista oikein mitään." Nuorukainen tunnusti täysin rehellisesti pudistaen samalla päätään ja nostamalla molemmat kätensä ylös, kuin korostaakseen sitä, ettei hän tiennyt. Eikä poika oikeastaan tiennyt sitäkään, mitä hänen olisi pitänyt tehdä siinä tilanteessa. Olisiko hänen pitänyt vain jättää tuo tyttörukka omine ongelmineen viileään ulkoilmaan vai sittenkin kutsua tämä sisään lämmittelemään? Tytöllä kyllä näytti olevan mukavasti ja lämpimästi päällä, mutta silti... Ruskeatukkainen kiinnitti katseensa Konekoon, joka päästi koiransa alas sylistään, jolloin Amery kyykistyi hitusen alemmaksi antaen Yasein nuuhkia hänen kättään.
"Mä oon muuten Amery."

//Sori tämä kesto, mulla on ollu vähän kiireitä tässä... //

Koneko katsoi kaapinkokoista miestä, joka oli kuitenkin ystävällisen oloinen. "Kävin minä siellä kerran anikin koiranäyttelyssä. Yasei oli rotunsa paras edustaja", Koneko kertoi ylpeänä koiransa pärjäämisestä näyttelyssä. "Ja sitten me kierreltiin, kun Kevinin isä on jostain sieltä ja Kevin on syntynyt siellä. Kevinin äiti on koreasta, mutta ne asuu täällä koko perhe", Koneko sanoi ja lisäsi: "Mä on kuullu jotain, että munkin isä ois jostai sieltä ja siks mä olinkin Kevinin kaa siellä, ku se on aniki ja sit oli se koiranäyttely. Ja no mä kyl sit katoin niitä amerikkalaisia liikemiehiä ja mietin että olisko joku ollu mun isä."
Koneko laski katseensa, hän toisinaan kaipasi kovasti tietoa, siitä kuka oli hänen isänsä, mutta hänen äitinsä ei koskaan suostunut kertomaan mitään muuta kuin tuon kotimaan. Tyttöä harmitti, koska äiti oli aina niin etäinen. "Äiti ei kerro minulle oikeastaan koskaan mitään", Konekon äänestä kuuli, ettei äidin kanssa välit olleet mitenkään erikoisen hyvät. "Oikeesti se häpee mua. Se on aina hävennyt. Sillon ku mää synnyin, ei se ees huolinu kanssaan asumaan. Mutta ojisan huoli ja mää oon aina asunu ojisanin kanssa", tyttö sanoi ja puristi yhtäkkiä suunsa tiukaksi viivaksi. Mielessään hän manasi että oli lörpötellyt itsestään niin paljon. Hän laski katseensakin Yasein turkkiin, ennen kuin laski koiran sylistään maahan.

Yasei meni nuuhkimaan Ameryn kättä ja Koneko katsoi Amerya takaisin. "Mä taisin lörpötellä liikaa", tyttö sanoi korstolle, vaikka hän ei ollut valehdellut henkäystäkään, niin silti hänestä tuntui, että oli kertonut itsestään niin paljon. "Misthän näkis 2B:n lukujärjestyksen?" hän kysyi hiljaa ja katsoi Amerya ja lisäsi: "Kai ne jossain näkyy ne tunnit?"

"Sen uskon." Amery vain vastasi lopulta hymynkare suupielissään Konekon kertoessa ylpeänä koirastaan. Poika ei nimittäin tiennyt mistä keskustella, vaikka niin varsin sosiaalinen tyyppi hän olikin. Nuorempi tyttö oli siis todellakin käynyt Amerikassa, ilmeisesti koiranäyttelyissä anikin kanssa. Amery ei kuitenkaan tiennyt, miten tai eritoten mitä vastata toiselle.
Tyttö tuntui mainitsevan myös Kevinistä ja tämän isästä, jotka kumpikin olivat alunperin kotoisin. Poika ei halunnut vaikuttaa mitenkään epäkohteliaalta, mutta vastapuoli puhui hitusen verran enemmän ja nopeasti, että Amery tyytyi vain nyökkäämään päätään myötäilevästi. Tytön mainitsema nimi Kevin kuulosti melko tutulta, nuori miehenköriläs ei meinannut saada minkäänlaista muistikuvaa kyseisestä henkilöstä. Jätkä saattoi olla ihan hyvinkin juurikin se eräs, jota hänkin oli ehtinyt näkemään ensimmäisenä lukuvuotenaan. Koneko puhua pälpätti kuin mikäkin papupata, aiheen sitten eksyessä yllättäen Konekon ongelmiin, jolloin Amery tunsi kieltämättä olonsa hieman kiusalliseksi.
"Jaa... Mun on oikeastaan aika paha sanoa tuohon yhtään mitään, mutta toivottavasti tuut löytämään isäsi."
Amery sanoi kun ei muutakaan järkevää sanottavaa oikein keksinyt. Hän pisti kuitenkin merkille Konekon lauseesta, ettei äiti-tytär suhde ollut kaikista ihanteellisin. Se oli Amerystä hyvin outoa, sillä hän itse oli varttunut hyvässä perheessä.

Ruskeatukkainen poika antoi Konekon kertoa huolistaan ja murheistaan, vaikkei Amery se kaikista psykologeista se parhain juuri ollut. Hänestä oli silti ihan hyvä, että toinen kertoi asioistaan, sillä niillä oli tapana jäädä vellomaan sisälle.
"En mä usko, että se häpeis sua. Tai no, mikäs minä se tässä olen sitä arvailemaan, mutta eiköhän kaikki äidit rakasta omia lapsiaan, tapahtui vaikka mitä." lihaksikas poika sanoi mahdollisimman neutraalisti, sillä hän ei tiennyt kuinka hänen olisi pitänyt ilmaista lauseensa ilman että hän kuulostaisi ihan älyttömältä idiootilta. Poika havaitsi nuoremman äänensävystä, ettei tuon äiti huolinut Konekoa asumaan kanssaan, jolloin Amery joutui puremaan huultaan.
Oikeastaan Konekon tilanne suretti jollain ihmeellisellä tavalla.. "Onneksi sulla on isoisäsi huolehtimassa", jätkä sanoi, ja voi että miten pojan tekikään mieli asettaa kätensä turvallisesti ja tuttavallisesti nuoremman tytön olkapäille.
Mutta hän ei voinut tehdä niin, se tuntuisi aivan liian kiusalliselta, johtuen myöskin kulttuurieroista.
"Niin taisit vähän, mutta ei se mua kuule haittaa." lyhythiuksinen pikemminkin totesi kuin sanoi ja nosti samalla olkapäitään rennon oloisesti, ilmaisten eleellään, ettei häntä suorastaan haitannut. "Mä en vaan tiedä mitä sanoa, kun mä en ole kokenut koko mun 17-vuoden aikana yhtään tuollaista tilannetta." hän paljasti täysin rehellisesti.

Onneksi puheenaihe vaihtui Konekon kysyessä mahtaisikohan 2B:n lukujärjestyksiä nähdä mistään. Amery oli vieläkin kyykistynyt, mutta kiinnitti ruskean katseensa nuorempaan tyttöön välittömästi, pojan silitellessä Yaseita toisella kädellään. "Veikkaisin, että sellainen löytyis koulun ilmoitustaululta.." tatuoitu poika sanoi ääneen mietteliäästi pohtien.
"Tai sitten toinen vaihtoehto on että katotaan netistä." Amery vastasi jo hitusen pirteämpänä, ja oli jo kaivamassa hifistelypuhelintaan jostain takkinsa taskusta. Hänen saatuaan sen mokoman kapistuksen käsiinsä, amerikkalainen pyyhkäisi näyttöä sormellaan ja painoi netin kuvaketta, johon hän näppäili taitavilla sormillaan koulunsa nettiosoitteen.
"Onkohan Sakurako High:lla omat nettisivut kuten meillä Amerikassa päin...?" Hän pikemminkin totesi kuin kysyi, nousten samalla pystyyn seisomaan.

Koneko katsoi Amerya silmiin, tuo kun oli hänen tasollaan. "Kyllä äiti koulumaksun maksa, tai äitin danna maksaa", tyttö vastasi ja lisäsi: "Ja joskus se tuo lahjoja, jotka danna maksaa. Ei se koskaan shoppaillessa oo mun kaa kahestaan, aina on maiko tai geisha tai danna mukana. Mutta ei se mua haittaa, mulla on ystäviä ja ojisan. Ja Yasei." Viimeisen nimen mainitessaan, koira nosti heti katseensa emäntäänsä.
"Se isä juttu. Niin musta tuntuu, että äitikään ei tiedä kuka se on. Ei se muuten häpeis mua niin paljon", Koneko sanoi, ennen kuin tajusi liikaa lörpötelleensä ja Amery myönsi sen myös. Mutta nuorukainen kertoi ettei hänellä ollut samankaltaisia ongelmia. "Sun iskä ja äiti on varmaan niinku ojisan tai ojisan on niinku iskä ja äiti. Kai", Koneko sanoi hieman epävarmasti, mutta hän osui hyvinkin lähelle ajatuksen kanssa oikeaan,

Harajuku-tyyliin pukeutunut tyttö katsoi amerikkalaista ja päätti vaihtaa puheenaiheeksi 2B:n lukujärjestykseen. "No jos kattois netistä, kun Yasei ei varmaan saa tulla sisälle", tyttö sanoi ja sirtyi katsomaan miehen puhelinta. Kun tuo kysyi Sakurako High:n nettisivuista, tyttö katsoi hieman hämillään nuorta miestä ja silmät suurina vastasi: "Tietenkin, eiks kaikilla kouluilla oo? Mun mielestä ainakin." Koneko nosti Yasein syliinsä, sillä koira ei tahtonut istua maassa, vain kaipasi syliä, kun niin kauan oltiin vain paikallaan.

Ruskeasilmäinen poika jatkoi päänsä nyökyttelyä Konekon kertoessa asioitaan äidistään ja tämän perheenjäsenistä.
Onneksi tytön äiti sentään maksoi koulumaksut tai oikeastaan tuon danna maksoi. Ajatukset kimpoilivat nuoren miehen päässä hänen pähkäillessään, mitä Koneko mahtoi tarkoittaa dannalla, Amery kun ei oikein vieläkään osannut hahmottaa eri merkityksiä, eikä poika sitäpaitsi edes tiennyt, että Konekon äiti koulutti geishoja ja maikoja työkseen. No, se siitä sitten. Häntä myös ilahdutti hivenen, että Konekon äiti toi hänelle jonkinlaisia lahjoja, jotka danna sitten ystävällisesti maksoi. Ilo oli kuitenkin melko lyhytaikaista hänen kuullessaan, ettei naisella ollut ilmeisesti aikaa shoppailla oman tyttärensä kanssa, eikä se tuntunut haittaavan nuorta tyttöä. Amery ei osannut edes samaistua moiseen, sillä hänen perheessään kaikki oli aivan toisin. Vaikka vanhemmat olivatkin jo melkein keski-ikäisiä ja melko vanhojakin, oli näiden rakkaus kestänyt.
"Ymmärrän." Amery tyytyi sanomaan hänen kohdistaessa molemmat silmänsä Harajuku-tyylisesti pukeutuneeseen tyttöön.
Ruskeatukkainen ei sen jälkeen sanonut enää yhtään mitään, vastasi vain vaisusti hymähtäen, kun Koneko tunnusti luulevansa ettei hänen äitinsä tietäisi myöskään tyttärensä biologisesta isästä. Tai sitten Konekon äiti valehteli...
Kuka ties.
Heidän lörpötelleensä asiat sivu suun, hetkellinen kiusallinen ilmapiiri vallitsi kaksikon äkisti - tai ainakin Ameryn.
Hänen suupielensä vääntyi lämpimän iloiseen hymyyn, kun tyttö totesi Ameryn vanhempien olevan kuin Konekon isoisä.

Pojan onneksi puheenaihe vaihtui 2B:läisten lukujärjestykseen, sillä nuoremmalla tytöllä oli taatusti ikävä kaveriaan.
Olihan hän jo ehtinyt kuulla jos jonkinmoista huhua koulun käytävillä siitä, että Jirolla oli kuulemma joku, jonka kanssa hän jo seurusteli. Amery ei kuitenkaan ollut korviaan hetkauttanut, koska häntä ei oikein kiinnostanut muiden luokkalaisten juorut. Jotkut saattoivat repiä hupinsa sillä tiedolla, muttei Amery. "Okei, katotaan jos ne löytyis täältä" poika jupisi pikemminkin itselleen kuin uudelle tuttavuudelleen, hänen etsiessä sormillaan taitavasti lukujärjestystä nettisivun syövereistä. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun hän löysi etsimänsä sivun, jolloin hän hihkaisi tyytyväisenä.
"2B:läisiltä loppuu koulu tänään klo 16:15", hän sanoi leukaansa raapien, "mutta hyvällä lykyllä me voidaan saada hänet kiinni joko ruokatauolla tai sitten 15 minuutin välitunneilla..." Tilanne oli kieltämättä aika vaikea ja hankala.
Lähteäkö etsimään Jiroa koulun käytäville vaiko odottaako välitunteihin asti. Aikaa oli kummiskin melko vähän.

"Mä kyl vähä luulen, että sä tuskin jaksat odottaa täällä niin pitkään, joten mites tehdään?"

Koneko ajatteli, ettei Amery tainnut ymmärtää mikä danna oli. "Minun äitini on Okiyan äiti, okiya on geishatalo, äiti kouluttaa geishoja ja maikoja", tyttö sanoi ja lisäsi: "Danna on pitkäaikainen suojelija. Dannoja yleensä kiinnostaa säilyttää japanin taidekulttuuri ja niin kiinnostaa äidin dannaakin." Koneko silitteli Yaseita ja piti tuota tukevasti sylissään.
Koneko ei kertonut äidistään tai tuon dannasta enempää. Koneko tunsi hetken hieman vaivaantumista ja painoi kasvonsa Yasein turkkia vasten.

Lopulta hän halusi vain saada selville 2B:n lukkarin. Hän katsoi kun isokokoinen kundi etsi lukujärjestystä netistä ja kun se lopulta löytyi, Koneko puri alahuultaan. "Missä suunnassa niiden seuraava tunti on? Valittaakohan joku jos Yasei on minun sylissä kun etsin sitä?" hän kysyi Amerylta. Tyttö ei mielellään jättäisi Yaseita ulos yksin, sillä jos joku päättäisi kiusata koiraa tai ilkeillä muuten, ei hän pystyisi estämään sitä. Eikä Koneko halunnut, että Yasei joutuisi ilkivallan kohteeksi, Yasei oli hänen kallein aarteensa ja yhtä tärkeä kuin ojisan.
"Voitko sinä näyttää missä hänen seuraava tunti on tai jos hänellä jossain päättyy tunti, niin missä?" Koneko kysyi Amreylta ja rapsutti lemmikkinsä korvan taustaa.

Pian Amerylle valkeni Konekon avustuksella mitä nuo kyseiset termit tarkoittivat. Okiya tarkoitti siis geishataloa, jonka äitinä Konekon äiti toimi. Hänen äitinsä koulutti työkseen geishoja ja maikoja. Danna taas puolestaan meinasi pitkäaikaista suojelijaa, joita yleensä kiinnosti säilyttää Japanin taidekulttuuri. Amery ei jaksanut tehdä mitään muuta kuin hymyillä silmät suljettuina, kun puheenaihe vaihtui 2B:n lukujärjestyksen etsimiseen. Kun poika oli löytänyt vihdoinkin etsimänsä, Koneko kysyi häneltä juuri samaan aikaan kysymyksen. "Kolmoskerroksessa." Amery vastasi muina miehinä ja sulloi samalla kännykänsä takin taskuunsa. "En tiedä valittaako joku, jos pidät koiraasi sylissä", hän sanoi asettaen samalla molemmat kätensä lantioilleen. Tyttö ei varmaankaan haluaisi jättää koiraansa yksin, mutta kukapa sellaista haluaisi tehdä.
Saattoihan jotkut koulun luokan pahimmat rettelöitsijät tulla vaikkapa potkimaan tuikituntematonta koiraa sillä välin, kun he olisivat poissa. "Mutta minä kyllä näytän niille, jos joku kehtaa valittaa asiasta!" poika sanoi hymyillen näyttäen nuoremmalleen peukkua. Konekon kysyessä sitten Jiron seuraavasta tunnista, johon Amery vastasi edelleenkin hymyillen.
"Tottahan toki, mennään."

Koneko selitti mitä hänen käyttämät termit tarkoittivat. Sen jälkeen hän tahtoi keskittyä Jiron löytämiseen. Tyttö tiedusteli mahtaisiko joku suuttua, jos hän tois Yasein sisälle sylissään ja helpottui, kun Amery lupasi puolustaa häntä. "Kiva. Mä en halua jättää Yaseita ilkijöiden silmätikuksi", hän sanoi ja oli valmis seuraamaan karskia amerikkalaista koulurakennukseen. Häntä hieman jännitti, sillä hän tunsi itsensä kaikkeen siihen nähden niin kovin kovin pieneksi. "Missä täällä on portaat?" hän kysyi nuorukaiselta seurasi tuota oikeaan suuntaan. Koneko jännitti ja Yasei vaistosi nuoren emäntänsä jännityksen ja nuoli rauhoittavasti tuon leukaa, ilmaisten näin olevansa lähellä ja suojelisi emäntäänsä. Koneko hymyili koiralleen lempeästi, pysyen kuitenkin koko ajan Ameryn lähellä, sillä ei tahtonut eksyä vieraaseen koululaitokseen.
Jotkut katsoivat häntä hieman pitkään, ehkä siksi, että hänellä oli koira sylissään, mutta nuo eivät kuitenkaan sanoneet mitään. Jotkut jopa hymyilivät hieman, ilmeisesti koirafanit. Koneko ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan seurasi nuorta salskeaa opastaan.

//vähän lyhyt, sori tästä, vaikea reaaliaikaan oikeen kirjottaa hirveesti kaikkee eteenpäin//

Amery vastasi Konekon toteamukseen hymyilemällä oikein leveästi, juuri sitä omaa ainutlaatuista hymyää, josta poika tunnettiin kavereidensa keskuudessa. Herttainen hymy ei voinut jäädä oikein keneltäkään huomaamatta!
Poika ei muutenkaan tiennyt miten suhtautua koko tämänhetkiseen juttuun, mutta eipä se oikeastaan edes haitannutkaan nuorukaista. Hän puolustaisi mielellään tytön koiraa kiusaajilta sekä huligaaneilta, sillä sehän ei olisi ollenkaan mukavaa, jos joku satttuisi tekemään jotain niin alhaista heidän ollessaan poissa. Mutta tällä kertaa Yasei sai luvan olla erityistapaus, ja tulla emäntänsä kanssa suurehkoon koulurakennukseen. Siinä heidän kävellessään Amery sattui vilkaisemaan vierellään kulkevaa Konekoa, heidän saadessa oudon pitkiä katseita Konekon Yasei-koiraan ilmeisesti liittyen, kun tyttö piti tuota sylissään. Olisikohan hänen kuulunut jutella nuoremman kanssa, jottei tuo tuntisi oloaan niin kiusaantuneeksi?
Konekon kysyessä portaiden sijaintia. "Täällä päin!" Amery huudahti iloinen hymy huulillaan ja osoitti toisella sormellaan Konekolle missä portaat oikein olivat. "Niitä on tosin vielä kaksi kerrosta, niin sitten pääset näkemään frendisi." Poika höpisi niitä näitä ihan huvikseen, jotta heillä molemmilla olisi edes jotain puhuttavaa.
"Mistä sä muuten tunnet Jiron, jos saan kysyä?" Hän kysyi yhtäkkiä nuoremmalta tytöltä utelias pilke silmissään, heidän kävellessään portaita pitkin seuraavaan kerrokseen. "Ootteko te vaan frendei vai...?" poika jatkoi lausettaan heti perään.

Koneko oli helpottunut kun saattoi ottaa koiransa mukaansa, hän kun ei tahtonut jättää tuota yksin ilkivallalle alttiiksi. Tyttö seurasi Amerya ja oli ehkä hieman jännittynyt siitä, tapaisiko Jiroa laisinkaan, vai olisiko hänellä huonompi tuuri sen asian suhteen. Hän tiedusteli missä päin portaikko oli ja Amery melkein huusi sen ja hymyillen Koneko seurasi Amerya portaille. "No kyllä mun kunto kaks kerrosta jaksaa nousta portaita", tyttö sanoi leikkisän tosissaan nuorelle miehelle.
Kun Amery esitti kysymyksen, mistä Koneko tunsi Jiron, niin tyttö mietti hetken ja katsoi nuorukaista ja vastasi hymyillen: "Kerran törmättiin kaupungilla ja sit me vaa alettii jutella muodista ja kaikenlaista muusta, paljon koirista."
Kun nuori mies kysyi Konekon suhteesta Jiroon. Tyttö punastui hieman. "Me ollaan vaan vai", hän sanoi kujeilevasti, sillä ei oikein tiennyt miten Jiro suhtautuisi jos hän sanoisi suoraan, että seurusteli Jiron kanssa, tosin Jiro oli kysynyt ja hän oli suostunut ja he olivat puhelleet asiasta.
"Kyllä me seukataan", hän vastasi sitten suoraan Amerylle takeltelematta lainkaan.

//Lyhyt mutta kuitenkin vastattu.//

"No hyvä!" Amery vain sanoi Konekolle tytön sanoessa, että kyllä hänen kuntonsa nyt kaksi kerrosta kestäisi - eihän tyttöä kait ollut tehty kenenkään kylkiluusta, kai. Poika hymyili itsekseen aidon iloisena ja tyytyväisenä. Hänestä oli hauskaa rupatella Konekon kanssa, vaikka amerikkalainen tunsikin olonsa ja kaiken tämän hyvin kiusalliseksi, kun poika pelkäsi koko ajan tekevänsä kielioppivirheitä lauseissaan, mutta saipahan hän sentään ainakin todella hyvää opetusta.
Hän keskittyi kuuntelemaan mistä Koneko mahtoi tuntea Jiron, josta Amery oli kuullut paljonkin. Poika antoi Konekon miettiä hetken ja vastasi toisen katseeseen pienellä, rennolla hymyllä. Kaksikko olivat törmänneet toisiinsa kaupungilla, minkä jälkeen he alkoivat jutella kaikensorttisista asioista, kuten muodista ja koirista. Tuohon kertomukseen Amery vain hymähti mitään sen kummempia ajattelematta - häntä tosin nauratti hitusen kuinka homomaiselta Jiro oikeastaan vaikutti.
Amery ei kuitenkaan sanonut tuosta yhtään mitään ääneen, vaan piti mölyt tiukasti mahassaan.

"Aa okei." Hän vain sanoi hymyillen yhä veikeää hymyään ja laittoi samalla molemmat kätensä puuskaan. Hänen pääkopassaan myllersi kaikenlaista. Hän sai myös kuulla vastauksen kysymykseensä; Koneko siis todellakin seurusteli Jiron kanssa. "Mä oon vaan kuullu huhuja, että te seukkaatte."

Koneko katsoi nuorta miestä ja sanoi: "Mä harrastan urheilua aktiivisesti. Ois häpee, jos en jaksais portaita kulkee." Tytön hymy ja katse oli vilpittömän iloinen ja avoin. "Puhut tosi hyvin japania", tyttö sanoi ja tarkoitti sanojaan. "Ootko kauan ollu täällä?" hän kysyi Amerylta. Tyttö seurasi tuota melko vanavedessä, eikä laisinkaan jäänyt jälkeen. "Kyllä me sillon juteltiin aika lailla kaikesta. Muoti tuli vaan esiin siksi, kun mä pidän muotiblogia", tyttö kertoi ja lisäsi: "Ja Jiro kun pitää valokuvausblogia niin siksi se juttelu oli enemmän blogeissa kuin muodissa." Sillä muoti ei ollut heidän keskusteluissaan ollut mitenkään ratkaisevalla sijalla, vaan valokuvat ja koirat, sekä leffat ja yhteinen aika.

Kun Amery uteli siitä oliko Koneko Jiron tyttöystävä ja kertoi huhuista, niin tyttö sanoi: "Se huhu pitää paikkansa, mutta ehkei sitä tarvii huudella eteenpäin. Kun me ollaan oltu nii vähä aikaa." Koneko ei ollut salailija tyyppiä, mutta oletti ettei Jiro halunnut asiaa levitellä, koska hän, siis Koneko, oli kuitenkin jonkun verran nuorempi kuin Jiro.

Karskinnäköinen Amery tyytyi vain nyökyttelemään päätään sanomatta sanaakaan, mutta hymyili leveästi niin, että hampaat näkyivät. Hän kuunteli keskeyttämättä Konekoa kun tämä kertoi harrastavansa urheilua aktiivisesti. Poika oli nimittäin luullut todella, ettei tuon ikäinen tyttö harrastaisi tuskin yhtään mitään urheillullista lajia. No, ilmeisesti hän oli ollut väärässä, poikaa ei kuitenkaan hävettänyt tai nolottanut. Koneko vaikutti muutenkin niin vilpittömän iloiselta ja energiseltä.
Ruskeatukkainen keskittyi kävelemään tytön vierellä, mutta samalla hän piti ystävällisen katseensa nuoremmassa.
Amerikan asukki hymyili aidosti ilahtuneena, kun Koneko kehui hänen kielitaitoaan. Kakkosluokkalainen aisti jotenkin ihmeellisesti, että tyttö tarkoitti todella sanojaan eikä löpissyt turhia. "Ai, kiitti." Hän vain sanoi raapien toisella kädellään niskaansa, kunnes Koneko kysyi uuden kysymyksen. Tuo kysyi kuinka kauan amerikkalainen oli ollut Japanissa.
"Kaks lukuvuotta. Aattelin käydä kotona Amerikassa, sitten kun kesäloma alkaa." Amery vastasi reippaan iloisesti ja totuudenmukaisesti. Poikaa oli jo palanut halusta nähdä ihkaensimmäisen koiransa, joka odotti häntä kotonaan.

Hän kuunteli edelleenkin Konekoa ja tuon kertoessa Jirosta ja näiden puheenaiheista, mitä kaksikko olivat jutelleet seuraavien päivien aikana. Amery kyllä kuunteli nuorta, vaikkakin jäikin ajattelemaan ties mitä muita asioita.
"Ah, sehän selittääkin jo paljon!" Lihaksikas Amery sanoi rauhalliseen äänensävyyn. Vai piti Jiro valokuvausblogia?
Amery ei halunnut vaikuttaa mitenkään liian uteliaalta tai tungettelevalta Konekon ja Jiron suhteen, mutta ilmeisesti huhut siis pitivät todella paikkansa. Tai ainakin niin Konekon sanoista kävi ilmi.

"Ymmärrän. Mä voin taata sulle, etten kerro tästä eteenpäin."

"Ei sitä välttämättä uskois, mutta meiän koululla on kerhot maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin ja mä oon maanantaisin ompelukerhossa, tiistaisin ja tiistaisin musiikkikerhossa ja torstaisin ja perjantaisin jalkapallokerhossa. Tänään meiltä vain loppui koulu aikasemmin tänään, kun koulussa on joku kokous", Koneko kertoi harrastuksistaan ja katsoi Amerya hymyillen, kun asteli tuon vierellä kohti Jiron seuraavaa luokkahuonetta.

"Sun puheesta kuulee, että sä oot ollu täällä pitemmän aikaa, kun sulla ei puhe takeltele ja en huomaa asiavirheitä", tyttö lisäsi Amerylle. Hän kertoi tapaamisestaan Jiron kanssa. "Niin, ei Jiro muodista muuten ole niin fanaattisen kiinnostunut, hän vain ottaa kuva muodikkaista vaatteista", Koneko sanoi ja kröhäisi naurahtaen: "Jos ne on vaikka mun tyyliä ja mun yllä."
Koneko piti Amerysta, tuo oli nimittäin tosi mukava ja tyttö viihtyi tuon seurassa, mutta toivoi kyllä, että pian näkisi Jiron, sillä häntähän tuo oli tullut tapaamaan. Tyttö silitteli Yasei-koiraansa, joka nautti selkeästi tytön käsien silittelystä ja rapsuttelusta.
Tyttö oli kuulevinaan ylemmästä kerroksesta, jonkin asteistan nälvimistä ja jotakin kiusattiin. Koneko toivoi, ettei kiusattu ollut Jiro. Hän katsoi Amerya ja kysyi: "Kuinka hyvin sä tunnet Jiron, vaikka te oottekin eri luokilla?"

//Vihdoinkin sain aikaan jotakin...//

Amery kuunteli rauhalliseen sävyyn Konekon pirteää selostusta tämän harrastuksista; siihen kuuluivat muun muassa ompelukerho, musisointia sekä jalkapalloilua, kaikkea sitä siis ehti olla. "Oho, sullahan on tosi paljon erilaisia harrastuksia!" tatuoitu amerikkalainen sanoi tyytyväisenä virnistellen, sen melkein suorastaan ylettyvän suoraan korviin saakka.
"Osaatko tehdä kaikenlaisia temppuja jalkapallolla?" nuorukainen kysyi silkasta mielenkiinnosta. Jos Koneko kerran jalkapallokerhossa kävi ja harrasti jalkapalloa, niin hän saattaisi saada vastauksen toiselta nopeasti. Tyttö myös kertoi, että tänään hänellä loppui koulu vähän aikaisemmin kokouksen takia. Tähän vanhempi poika tyytyi vain kohauttamaan leveitä olkapäitään, mutta siltikin hän hymyili, nyt hieman vaisummin. Koska eihän hänen tarvinnut tehdä mitään muutakaan kuin myötäillä tuon sanoja ja olla tytön kanssa samaa mieltä.

Matka yläkertaan sujui varsin leppoisissa meiningeissä.kaksikon rupatellessa kaikenlaisista asioista, joista osa kiinnosti, ja osa taas ei Amerya. Hän oli aidosti ilahtunut, kun Koneko totesi, että Amery itse puhui japania aika hyvin, ja olihan se melko lailla ihan tottakin. Pojan puhe ei juuri takellellut eikä nuorempi huomannut asiavirheitä vielä yhtäkään. Siitä jos mistä sieti olla ylpeä! "Kiitti. Ilmeisesti Japanin kielen opiskelusta on ollut hyötyä", hän hihkaisi pirteään tapaansa asettaen molemmat kätensä niskansa taakse. Ruskeatukkainen keskittyi jälleen kerran kuulemaan Konekoa, joka tällä kertaa kertoi kuinka hän oli tavannut Jiron, nykyisen poikaystävänsä. Amery huokaisi helpotuksesta ääneti, kun hän sai kuulla ettei Jiro ollut sillä tavalla kiinnostunut muodista tai vaatteista, kunhan vaan tuo kuvasi niitä.

"Ai jaa, mä luulin jo ihan jotain muuta." ruskeasilmäinen lausui rennosti ja hymyili Konekolle silmät suljettuina.
Tytön kanssa oli niin kiva jutella, vaikkei Amery kovinkaan paljon tykännyt keskustella muodista tai vaatteista.
Hän kuitenkin naurahti matalasti ala-ikäiselle Konekolle. "Ja kohta susta tulee sitte kuuluisa", hän jatkoi iloiseen sävyyn ja näytti peukaloa toiselle. Sen jälkeen kaksikko keskittyi suuntaamaan askeleensa sekä katseensa eteenpäin, sillä he olivat lähestymässä määränpäätänsä. Poika kuuli yläkerrasta kantautuvaa nälvimistä ja kiusaamista, mutta unohtui melko pian omiin ajatuksiinsa. Koneko kuitenkin keskeytti hänen ajatuksensa, kysymällä nyt uuden kysymyksen Jirosta.
"En mä nyt sitä niin kunnolla tunne, että voisin sitä ystäväksi haukkuu", Amery aloitti hyväntahtoisesti ja jatkoi sitten,
"mutta mä oon jutellu välillä sille välitunneilla, jos oon nähny, me vaan jutellaan vähän niitä näitä."

//Vähän laimee vastaus, mutta jotain piti saada aikaseks~ :DD //

"Mä tykkään harrastaa urheilua ja musiikki. Taidan kuitenkin vaihtaa ompelukerhon jalikseen tai musaan, ku ompelen kotonakin jonku verran", Koneko sanoi Amerylle ja sanoi: "Osaan mä aikapaljon. Jalkapalloilu on kivaa. Meidän valmentaja on Daisuke Matsui." Konekon äänessä oli ehkä hieman ylpeyttäkin.
Koneko jutteli vähän kaikenlaista Amerylle, vaikka tuota ei välttämättä kiinnostanutkaan kaikki, mistä Koneko jutteli. Koneko oli kuitenkin avoin ja sosiaalinen ja päätyipä hän kehumaan nuorukaisen kielitaitoakin.

"No ei sentään. Se on tosi hyvä valokuvaamaan ja se kuvaa aina hienoja juttuja", Koneko sanoi ja naurahti hieman ja kun Amery sanoi, että hänestä, siis Konekosta tulisi kohta kuuluisa, tyttö pysähtyi ja esitti hyvin järkyttynyttä, kun hän sanoi: "Enkö mä ookkaan vielä kuuluisa." Hetken kuluttua hänen kasvoilleen tuli pirteän ihana ja iloinen ilme. "Läppä", tyttö hihkaisi ja seurasi Amerya edelleen ylempään kerrokseen. "Taitas olla outoa kysyä sulta, että eikö se ookkin ihana, kun oot kundi, joten jätän kysymättä", tyttö sanoi virnuillen.

//Ja vastaus tännekin, sori kesto...//

Amerylta saattoi mennä hieman tytön sanat ohi korvien, sillä toisinaan nuorukainen ei oikein tiennyt, mitä vastata (vaikka niin monen kanssa hän tulikin toimeen). Onneksi sentään juttua riitti ja se oli oikeastaan ihan okei Amerylle. Hän kuitenkin piti kasvoillaan aidosti elämäniloisen hymyn, osoittaakseen Konekolle hänen kuuntelevan. Tatuoitu poika nyökkäsi päätään muutaman kerran myös sen merkiksi. Hänestä tuntui ihan siltä kuin nuoremman energisyys ja iloisuus olisi tarttunut häneenkin! Ja tottahan sekin varmasti olikin. Nuorukaisen olisi tehnyt mieli alkaa itsekin elvistelemään miten loistava hän olikaan jalkapallon pelaamisessa, kun jätkän korviin värähti ylpeys toisen äänessä.

Keskustelun kääntyessä Jiroon, hänen rinnakkaisluokkalaiseensa, Koneko kertoi tuon olevan todella hyvä valokuvaamaan ja valokuvasi kuulemma aina hienoja juttuja. Siihen Amery ei pystynyt samaistumaan, sillä hänellä tuskin pysyisi edes koko mokoma kamerankuvatus kädessä. Ei hän ollut ennen nähnytkään Jiron ottamia kuvia. Kaksikon kävellessä eteenpäin pitkää koulukäytävää pitkin Koneko pysähtyi ja näytti ensialkuun hyvin järkyttyneeltä, jolloin Amery vain kohotti hieman kulmakarvojaan ylemmäs hämmästyneenä. Onneksi koko juttu osoittautui pelkäksi vitsailuksi ja läpänheitoksi, jonka jälkeen amerikkalainen nuorimies päästi huuliensa välistä pienen helpotuksen huokauksen. "Huh kun mä ehdin jo säikähtää..." hujoppi lausahti ja asetteli samaan aikaan molemmat kätensä farkkujensa taskuihin. Hänen olisi tehnyt niin paljon mieli silittää nuoremman tuuheaa hiuskuontaloa leikkisästi, muttei hän voinut, sillä pojan miehinen miehisyyshän siinä samalla menisi. Eikä koulun käytävillä niin viitsitty oikein tehdä.

Konekon viimeisimmälle lausahdukselle Amery oli vähällä ratketa räjähtävään huutonauruun, mutta tyytyi sen sijaan hymähtämään iloiseen tapaansa. "Parempi niin", jätkä vain sanoi tyytyväisesti hymyillen. Ennen kuin he molemmat huomasivatkaan, olivat he jo melko lähellä päämääräänsä; Jiron luokkahuonetta. "Jossain täällä päin sen täytyy olla.."
hän jatkoi mutisten itsekseen katseen harhaillessa ympäri käytävää, hänen yrittäessä etsiä luokkahuonetta, jossa Jiro oli.

"Futaatko sinä? Vaikutat sporttiselta", tyttö kysyi nuorukaiselta ja katsoi tuota leveästi hymyillen. Konekon silmät olivat täynnä intoa ja iloa, hänestä ei ollut aistittavissa lainkaan negatiivisia asioita. Koneko vitsaili Amerylle ja oli muka kauhistunut kun ei olisi ollut kuuluisa. Jiron ihanuutta taas ei oikein voinut heteromiehen kanssa pohtia.
Kun he tulivat yläkäytävälle, Amery mainitsi, että Jiron luokkahuone olisi varmaan lähistöllä. Konekoa jännitti hieman,
Koneko kuuli puheen sorinaa, vitsailuja, ehkä pientä kiusoitteluakin kuului ja sitten ihan tavallista juttelua.

"Olikohan sittenkään hyvä idea tulla tänne häiritsemään muiden opiskelua?" Koneko esitti epävarmana kysymyksen. Hän ei yleensä ollut epävarma, mutta nyt hän oli hieman epävarma ja katsoi Amerya kysyvästi. Toisaalta hän ei aikonut lähteä poiskaan, koska Jiro oli jo niin lähellä. Yasei, tytön sylissä hieman haukahti, sillä sen korvat erottivat jo tutun äänen kauempaa, vaikka hälyä olikin koulun käytävillä paljon.
Yasei alkoi vinkua ja rimpuilla, joten Koneko laski sen lattialle ja koira lähti nopeasti askeltamaan niin, että hihna kiristyi. "Luulen, että Yasei tietää mistä Jiro löytyy", Koneko sanoi ja seurasi koiraansa, joka käveli kahden luokkahuoneen ohi ja seuraavasta ovesta sisään ja riensi heti Jiron jalkoja nuuhkimaan ja haukahtelemaan. "Moi muru", Koneko sanoi leveästi hymyillen, kun katsoi kultaansa silmiin.

"Joo enhän mä mitään muuta teekään ku futaan", Amery sanoi nauraen salskealla äänellään hänen kävellessään nuoremman tytön vierellä. Tunnelma heidän välillään oli kumman iloinen, sillä oli outoa kuinka hyvin Amery oikein tulikaan juttuun itseään tuplasti nuoremman kanssa, sillä lapset olivat... vaikeita ja hankalia. "Siitä on kai tullut jonkinlainen elämäntapa, kun mulla ei ole oikein aikaa omille kavereille." Hän paljasti nolona, mutta väänsi huulensa pieneen hymyyn. Tytön hymy ja iloisuus tuntui tarttuvan äärettömän helposti, mistä Amery saattoi olla hivenen kateellinen. "Mä myös vietän vähän liikaa aikaa kuntosaleilla ja käyn myös uimahalleissa uimassa", poika kertoi tyytyväiseen tapaansa. Yläkäytävälle saavuttuaan pojankoltiainen pisti merkille Konekon jännittyneen olemuksen.
Mutta kai se kuului asiaan.
Vilkas puheensorina täytti miltei koko käytävän, kun keskenään jutustelevat oppilaat kertoivat hauskoista sattumistaan.

Kaksikon lähestyessä pikkuhiljaa Jiron luokkahuoneen ovea, Koneko kysyi epävarman kuuloisen kysymyksen siitä oliko tämä sittenkään niin hyvä idea tulla kouluun koiran kanssa häiritsemään muiden opiskelua.
"Ääh, en usko että tämä nyt ketään haittaa", ruskeahiuksinen sanoi aivan suoraan ja rehellisesti, mitään kaihtamatta ja oli lähellä ettei jätkä olisi läimäissyt nuorempaansa toverillisesti selkään, vanhastaan tavastaan johtuen. Näinhän ne pojat keskenään toimivat ja käyttäytyivät, mutta tyttöjen seurassa piti kait käyttäytyä edes jokseenkin siivommin.
Konekohan olisi saattanut mennä rikki ihan moisesta teosta! Amen pitäisi nyt jatkossakin muistaa voimansa..
"Ja jos haittaa, niin tulkoon vaikka sitten urputtamaan siitä minulle!" ruskeahiuksinen poika nauroi leikkien koulun kuningasta mukamas niin uhoten. Hän kyllä piti muutenkin muista koululaisista huolta, varsinkin niistä, joita vanhemmat ja isommat oppilaat kiusasivat ja ottivat silmätikuikseen. Amery sai aina olla selvittämässä muiden välejä ja oikomassa kiusaajia kuonoon. Olisi vain typerää lähteä nyt kesken kaiken pois koulusta, kun Koneko tahtoi nähdä poikaystävänsä Jiron ja tuo oli jo niin lähellä. Amery ei ehtinyt aukaista edes suutaan, kun Konekon sylissä oleileva Yasei-koira haukahti kovaan ääneen, aivan kuin ilmoittaakseen tutusta henkilöstä. Tai no, mistä lie sekin johtui.. Konekon koira ilmoitti halunsa päästä pois omistajansa sylistä rimpuilemalla sekä vinkumalla sydäntäsärkevästi, mistä syystä Koneko laski koiransa lattialle - lähtien nopeasti askeltamaan eteenpäin, hihnan kiristyessä. Ruskeahiuksinen kääntyi keskittymään ja kuulemaan Konekoa, joka sanoi Yasein löytävänsä Jiron luo. Amery ei sanonut sanaakaan, nyökkäsi vain ymmärryksen merkiksi pontevasti ja nopeutti itsekin askeleitaan koiran perässä. Ilmeisesti koiran hajuaistiin pystyi luottamaan, sillä sehän löysi omistajansa poikaystävän niillä sekunneilla, jolloin Amery ei voinut muutakaan kuin vain ihastella.

No, lopulta Jiro näkyikin amerikkalaisenkin näköpiirissä, jonka ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Jiro oli hämmentynyt ennen kuin älysi katsoa alaspäin ja nähdessään tutun koiran, jonka hän tunnisti miltei hetimmiten. Jiro antoi pienikokoisen koiran nuuhkia kättään, saaden palkkioksi muutaman pienen ja märän nuolaisun. Pojan sydän suli viimeistään siinä vaiheessa, kun hän kurottautui ylös ja näki edessään maailman ihanimman henkilön; Konekon.
"Moi honey..." Jiro sai sanottua punastumisen lomasta, kun hän huomasi etteivät he olleet kahden. Amery ja koko luokkahuone katsoivat onneissaan, osa ihmeissään (ja taisipa jokunen jopa virnuilla ilkikurisesti taustalla), kun Jiro oli naama punaisena ja jalat velttoina kuin hyytelö. Hän ei ollut keksinyt parempaa hellittelynimeä, ja sehän oli kamalaa.
Hän katsoi suoraan tyttöystävänsä suloisia silmiä ja hänen valtasi mieletön halu suudella tuota huulille.
Mutta hän ei pystyisi siihen. Ei ainakaan tällaisen luokan edessä, vaikka niin paljon hän Konekoa rakastikin.
Sen sijaan hän päätyikin antamaan lämpimän, rakastavaisen halauksen, nostaen nuoremman kevyesti ilmaan kuin höyhenen ja laski tyttöystävänsä lopulta maahan. Jiro kyykistyi nuoremman tytön tasolle ja kuiskasi toisen korvaan hiljaa, hädintuskin päästäen ääntäkään; "Mistä sinä siihen oikein tupsahdit? Kiitos kun tulit.."

Sillä välin taustalla ovensuulla seisoskeleva Amery pyöritteli silmiään ja hänen teki mieli sanoa jotain vitsikästä tähän väliin, muttei tuo oikeastaan viitsinyt. Hän oli oikeastaan hyvin onnellinen Jiron ja tämän tyttöystävän puolesta.
Jätkä ei ollut kovinkaan varma, oliko Jiro edes huomannut häntä siinä rytäkässä, mutta ei sillä ollut väliä enää.

//Tästä tuli vähän pitkä... :33 //